Yrittäjäpariskunta Saija ja Jussi muuttivat Kangasalle 20 vuotta sitten ja ovat juuri hiljattain siirtyneet Kangasalan keskustasta Längelmäveden rantaan valmistuneeseen itse rakennettuun ekotaloon, joka lämpiää järviveden lämmöllä.
Saija ja Jussi ovat monelle tuttuja kasvoja, heidät tunnetaan Kangasalla yrittäjinä ja mm. yhdistysaktiiveina. Pariskunnan sydäntä lähellä on monenlainen hyväntekeväisyystoiminta, johon he käyttävät paljon aikaa ja ajatuksia.
He arvostavat Kangasalla ihmisiä ja yhteisöä. Molemmilla on kova halu tehdä paikallisten kanssa sekä heidän eteensä töitä, että täällä ihmisillä olisi hyvä olla. “Kangasalla on yllättävän helppo tutustua ihmisiin ja sujahtaa yhteisöön, kun vaan uskaltaa lähteä erilaiseen toimintaan mukaan kuten vaikka yhdistyksiin. Ihmiset on täällä mukavia ja avoimia”, Saija rohkaisee.
Kangasala on heille tärkeä siksi, että se on ennen kaikkea koti. Alunperin Jussi päätyi Kangasalle vähän sattuman saattelemana talon perässä, ja myöhemmin Saija Jussin perässä. Tänne myös jäätiin ja rakennettiin elämälle vahva perusta, maanrakennusfirman toimitusjohtajalle se taitaa olla päivänselvä juttu.
Jussin ja Saijan elämänpituinen matka Kangasalle sai alkunsa epäonnistuneista traktorikaupoista. “Oon Vehmaisista kotoisin ja lapsuuden liikkumisreviiri on päättynyt Lentolan soramontulle. Parisenkymmentä vuotta sitten kävin Pitkäjärvellä katsomassa traktoria mun kaverille mutta traktori ei ollut sopiva, joten myyjä vei mut katsomaan rantaan vanhaa torppaansa jonka sanoi pistävänsä myyntiin. No mä sitten ostin sen torpan, ja niin musta tuli puolivahingossa kangasalalainen”, Jussi muistelee.
Jussi jäi Kangasalle ja yritystoiminta siirtyi tänne Jussin mukana. Sitten tuli Saija, joka toi mukanaan rakkauden ja uusia tuulia. Pari asettui Kangasalle keskustan tuntumaan. Vuosien varrella ystävät ja verkosto on kerääntynyt lähelle. “Ei ole tullut mieleenkään muuttaa Kangasalta pois, vaikka mahdollisuuksia siihen on tullut vuosien aikana. Kangasalla on hyvä olla, ja täältä pääsee myös pois joka suuntaan liikkumaan”, Saija täydentää.
Sattumalla on ollut pelinsä pariskunnan elämässä. Juuri valmistuneen uuden kodin tontinkin pariskunta löysi sattumalta: “Oli ollut usein puhetta, että olisi kiva muuttaa keskustasta maaseudun rauhaan ja kun tilaisuus tuli, tartuttiin siihen heti. Huomaa kyllä että tämä Suomatka on ihan maaseutua, kun ei puhelut tai nettikään toimi ellei ikkuna ole kotona auki.”
Saija ja Jussi viettävät vapaa-aikaansa paljon kahviloissa ja ravintoloissa nautiskellen ja viihtyen. Kangasala-talossa sijaitsevassa Kulttuuriravintola Jalmarissa tulee käytyä usein tapaamassa tuttuja ja kuuntelemassa livemusiikkia. Myös erilaiset paikalliset tapahtumat vetävät heitä puoleensa, niissä tapaa aina tuttuja. Viiden koiran kanssa he liikkuvat paljon lähiluonnossa ja harjut ovat tärkeitä paikkoja. Nyt uusi koti järven rannalla mahdollistaa veneilyn ja vesillä liikkumisen ilot: “On helppo piipahtaa esimerkiksi Kaivannossa syömässä tai vaikkapa Vehoniemellä motoristien illassa ja sienestämässä.”
Koti on kuitenkin tärkeä paikka latautumiseen: “Arjessa me ollaan tosi aktiivisia ja koko ajan menossa, joten sitten kun lomaillaan niin me tykätään olla vaan kotona rauhassa. Se on sitä luksusta.” Kaupunkiasumisesta he kaipaavat arkipäiväistä torilla piipahtamista ja hyviä ulkoilumaastoja, niitä on keskustan tuntumassa paljon. Kangasalla Saijaa ja Jussia on yllättänyt aktiivinen kehittäminen ja eteenpäin meneminen. Keskustan kirjasto ja Kangasala-talo, uimahalli ja tuleva uusi torialue Timanttikortteleineen viestivät pariskunnan mukaan siitä, että keskustaa halutaan kehittää. Myös luonto yllättää; sykähdyttävän kauniit vesistöt ja jylhät harjut. Ne ovat aina yhtä vaikuttava näky.
Saija ja Jussi miettivät millainen kotikaupunki tulee olemaan 10 vuoden kuluttua: “Kangasalan keskusta on ihanan vireä, jossa on kivijalkakauppoja. Tori on keskustan sydän ja ihmisten kokoontumispaikka. Keskusta on kutsuva ja elinvoimainen, johon tekee mieli tuoda vieraita ja tulla itsekin. Keskustan alueen parkkihalli, uimahalli, tori ja koko alue palveluineen nivoutuu yhteen hienoksi kokonaisuudeksi. Olemme varmoja että tästä tulee huikea.”
Parin mielestä myös Mobilian aluetta voisi kehittää paikaksi, johon on kiva lähteä veneellä tai vesijetillä illanviettoon teatteriin ja syömään hyvin: “Vesillä liikkuvat ihmiset pitäisi saada jäämään tänne meille Kangasalle tarjoamalla vesistöjen ääreen palveluita, eikä päästää heitä livahtamaan Kangasalan ohi Valkeakoskelle.” Jussi täydentää kehittämisideoita: “Lahdentien pusikkoituminen. Meidän pitää avata maisemat, että ohikulkijat näkevät Kangasalan kauneuden.”
Miksi Saija ja Jussin mielestä kannattaa muuttaa Kangasalle? ”Lapsiperheille meillä on uudet ja modernit koulut. Kangasalan nauhataajama on pitkä ja täynnä hyviä asuinalueita joista valita perheelle sopiva koti. Kangasala on kehittyvä, kasvava, moderni, eteenpäin pyrkivä kunta, jossa on paljon erilaisia palveluita tarjolla.”
Saija vielä antaa kiitosta: ”Mun mielestä meillä on kyllä myös aika hyvä kaupunginjohtaja juuri tässä eteenpäin menemisessä, hän ei jämähdä paikoilleen. Kehitystä tulee ja näkee konkreettisesti koko ajan sen eteenpäin menemisen.”
Tällainen on Saijan ja Jussin Kangasala, meidän Kangasala.